Kun kaksi tai kolme ystävää ja tuttavaa tapaa näin syksyllä, ensimmäinen puheenaihe tuppaa olemaan sienisaalis. Kuinka monta litraa viikonloppuna löytyi suppilovahveroita, vieläkö on kanttarelleja, entä rouskuja. Saaliit vaaihtelevat ja sienikateus vaivaa epäsuotuisimmilla alueilla liikkuneita.
Itselläni on ollut satumainen sienionni; kanttarelleja on pakastin pullollaan ja viimevuotisetkin suppilot, kehnäsienet ja haperot odottavat hyötykäyttöä puhumattakaan kuivatuista suppilovahveroista. Uusia on jo kuivumassa litratolkulla. Mieleen hiipii Veikko Huovisen novelli hamsterista. Jos olenkin sellainen, kerään ja kerään ja tulee tilapula ja ahdistus.
Yritän kumminkin olla tolkullinen. Kyse metsässä liikkumisessa - on se sitten marjastusta, sienestystä tai muuten vaan liikuntaa - on kokonaiselämys, josta nauttii pää ja kroppa. Sielu lepää, on helppo hengittää.
Meille suomalaisille metsä on elinehto, ainakin omalle, suurimmaksi osaksi maalta lähteneelle sukupolvelle. Metsän antimet ovat hieno lisä lähiruokaa arvostaville ja ilmainen kuntosali terveyttään vaaliville.
Ei mitään uutta auringon alla
Lehti on ollut johdonmukaisesti ”köyhän asialla”, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja. Lehden ensimmäinen päätoimittaja Bruno Sarlin korosti erityisesti köyhyyden syiden poistamista, nykytermein sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisyä seuraavasti: ”Köyhäinhoidon on muututtava koko olemukseltaan. Sen on sisäisesti kehityttävä ja syvennyttävä nykyisen lääketiedon tavalla, joka pikemminkin pyrkii poistamaan tautien syitä ja syntyä, kuin rakentelemaan hoitoloita erilaisiin sairauksiin jo sortuneille; sen on muodostuttava voimakkaaksi kansan siveellisen ja taloudellisen kehittämisen ja kasvattamisen työssä.”
Huolimatta huikeista edistysaskelista nyky-yhteiskunnassammekin on edelleen vakavia köyhyys- ja syrjäytymisongelmia, joita ei ole hyvistä pyrkimyksistä ja toimenpiteistä huolimatta onnistuttu ratkaisemaan. Selityksiä on monia. Yksi niistä on hallinnon pirstaleisuus niin ministeriö-, alue kuin kuntatasollakin. Tuen ja avun tarvitsijan elämisen kokonaisuus pilkotaan palasiksi ja pahimmillaan sosiaaliturvaviidakossa eri etuudet lyövät toisiaan korvalle tai asiakasta pompotellaan luukulta toiselle,
Tulevaisuuden toimintamalliksi tarvitaan kokonaisuuksia hahmottava ja yhdistävä kunnallinen sosiaalipolitiikka, jossa asiakas nähdään kokonaisena ja jossa tuki ja auttaminen ei koostu vain yksittäisistä sosiaali- tai terveydenhuollon toimenpiteistä. Tarvitaan laajaa rakenteellisen ja muun sosiaalityön näkemystä hahmottamaan, mistä pärjääminen, arjessa selviytyminen koostuu ja miten rakentuvat sosiaaliset verkostot, osallisuus ja luottamus.
Em. ajattelutavan juuret voidaan löytää Sosiaalitieto-lehden edeltäjän Köyhäinhoitolehden ohjeesta kunnanmiehille: ”Inhimillinen ratkaisu on yleensä myös viisain ja säästää siten yhteiskunnan varoja. Päämääränä onkin köyhien auttaminen itse-elatukseen, joka kohottaa heidän omanarvontuntoaan ja vapauttaa yhteiskunnan köyhäinhoidosta”. Eli ei mitään uutta auringon alla.
Hyvinvointitalkoissa tarvitaan järjestöjä
Kansalaisjärjestöillä on tärkeä tehtävä vertaistuen antajana, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistajana sekä uusien toimintamuotojen kehittäjänä. Mm. monilla suurilla kansanterveys-, lastensuojelu- ja vammais- sekä potilasjärjestöillä on merkittävä rooli kansansairauksien ehkäisemisessä, varhaisen tuen työkäytäntöjen kehittämisessä ja mielekkään elämän eväiden antajana.
Tänä päivänä poliittiset päättäjät – aivan perustellusti - korostavat järjestöjen merkitystä kansalaisyhteiskunnan vahvistajina ja monipuolisen avun tuojina erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin ja esim. vanhusten yksinäisyyteen. Tälle hyvää tarkoittavalle puheelle on saatava myös katetta ja siksi kuntien ja järjestöjen kumppanuudessa on vielä paljon kehitettävää. Myös valtion tasolla tarvitaan toimia, jotta epävarmuutta ja byrokraattista tuskaa tuottavat epäselvyydet ja epäyhtenäiset käytännöt järjestöjen yleishyödyllisyyden määrittelyssä, verotuskäytännöissä ja esim. talkootyön kohtelussa saadaan selkiytettyä.
Kysymys on mm. verolainsäädännön ja kilpailulainsäädännön tulkinnoista. Mitä tiukemmat tulkinnat, sitä suurempi on vaara, että järjestöjen tuottama, henkistä ja fyysistä hyvinvointia edistävä kansalaisaktiivisuus näivettyy. Kohtalonkysymys on myös se, että aikanaan RAY:n veteraanikuntoutuksesta aikanaan vapautuvat varat ohjataan järjestöille, vaikkapa osaksi vanhusten toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevaan toimintaan.
Kuntien palvelukokonaisuudessa järjestöillä on ollut ja tulee myös jatkossa olla merkittävä osa. Järjestöt kutovat erilaisia sosiaalisia verkostoja, tarjoavat vertaistukea, lähimmäisyyttä, vuorovaikutusta sekä ammattiosaamista ja toimivat jäsentensä edunvalvojina. Viime mainittu tehtävä on erityisen merkityksellinen silloin, kun yksittäisten kuntalaisten tai erityisryhmien tarpeet eivät nouse päättäjien tietoisuuteen eivätkä tule kuulluiksi. Järjestöillä on eri ihmisryhmien arjen tuntemus ja herkkyys aistia eri elämäntilanteissa olevien ihmisten tarpeita. Järjestöt ovat olleet usein uusien toimintamuotojen kehittäjiä ja asiantuntijuutensa pohjalta edelläkävijöitä. Järjestöjen vahvuus on joustavuus ja nopealiikkeisyys. Tämä voimavara on vaalimisen arvoinen.
Tänä päivänä poliittiset päättäjät – aivan perustellusti - korostavat järjestöjen merkitystä kansalaisyhteiskunnan vahvistajina ja monipuolisen avun tuojina erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin ja esim. vanhusten yksinäisyyteen. Tälle hyvää tarkoittavalle puheelle on saatava myös katetta ja siksi kuntien ja järjestöjen kumppanuudessa on vielä paljon kehitettävää. Myös valtion tasolla tarvitaan toimia, jotta epävarmuutta ja byrokraattista tuskaa tuottavat epäselvyydet ja epäyhtenäiset käytännöt järjestöjen yleishyödyllisyyden määrittelyssä, verotuskäytännöissä ja esim. talkootyön kohtelussa saadaan selkiytettyä.
Kysymys on mm. verolainsäädännön ja kilpailulainsäädännön tulkinnoista. Mitä tiukemmat tulkinnat, sitä suurempi on vaara, että järjestöjen tuottama, henkistä ja fyysistä hyvinvointia edistävä kansalaisaktiivisuus näivettyy. Kohtalonkysymys on myös se, että aikanaan RAY:n veteraanikuntoutuksesta aikanaan vapautuvat varat ohjataan järjestöille, vaikkapa osaksi vanhusten toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevaan toimintaan.
Kuntien palvelukokonaisuudessa järjestöillä on ollut ja tulee myös jatkossa olla merkittävä osa. Järjestöt kutovat erilaisia sosiaalisia verkostoja, tarjoavat vertaistukea, lähimmäisyyttä, vuorovaikutusta sekä ammattiosaamista ja toimivat jäsentensä edunvalvojina. Viime mainittu tehtävä on erityisen merkityksellinen silloin, kun yksittäisten kuntalaisten tai erityisryhmien tarpeet eivät nouse päättäjien tietoisuuteen eivätkä tule kuulluiksi. Järjestöillä on eri ihmisryhmien arjen tuntemus ja herkkyys aistia eri elämäntilanteissa olevien ihmisten tarpeita. Järjestöt ovat olleet usein uusien toimintamuotojen kehittäjiä ja asiantuntijuutensa pohjalta edelläkävijöitä. Järjestöjen vahvuus on joustavuus ja nopealiikkeisyys. Tämä voimavara on vaalimisen arvoinen.
Painopiste korjaavista toimista ennalta ehkäisyyn
Koko Suomessa ja sen kunnissa ollaan vakavien kysymysten edessä. Miten turvaamme jatkossa laadukkaat palvelut, mistä saamme riittävästi auttavia käsiä, miten takaamme sosiaaliturvamme kestävyyden, miten vähennämme pahoinvointia ja syrjäytymistä, miten lisäämme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta? Näihin kysymyksiin ei ole yhtä ja kaiken kattavaa vastausta. mutta sosiaalisten ongelmien ja sairauksien ehkäisyyn panostamalla voimme vähentää kustannuspaineita ja raivata tilaa mm. ikääntymisestä johtuville palvelutarpeille.
Terveyden edistäminen kuuluu terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluista vastaavien tahojen lisäksi monille muille hallinnonaloille, järjestöille ja totta kai meille jokaiselle. Terveyden edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisemiseen vaikutetaan mm. hyvällä ympäristö- ja liikennesuunnittelulla, rakentamalla turvallisia kevyen liikenteen väyliä, lähiliikuntapaikkoja ja lenkkipolkuja, terveellisellä ravitsemuksella, vastuullisella alkoholi- ja tupakkapolitiikalla, työhyvinvointiin panostamalla ja yhteisöllisyyttä vahvistavalla järjestöyhteistyöllä.
Kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan nykyistä laajempaa näkemystä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat hyvinvointiin ja toimintakykyyn ja sujuvaan ja turvalliseen arkeen. Jos terveysnäkökohdat ja osallisuuden edistäminen otettaisiin paremmin huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmissä, työpaikoilla, etu- ja muissa järjestöissä, korjaavien palveluiden tarve ja mm. työkyvyttömyyseläkkeiden määrä vähenisi.
Meidän päivittäisillä elämäntapavalinnoillamme on myös ratkaiseva merkitys. Mikäli elämäntapamuutoksilla ehkäistävissä olevat kansansairaudet ja niistä aiheutuvat sairaslomat ja ennenaikainen eläköityminen saadaan merkittävästi alenemaan, helpotetaan ratkaisevasti tulevaisuuden työvoiman saantiongelmia ja samalla hillitään terveydenhuollon kustannusten kasvua.
Jos puolestaan lasten ja nuorten ylipainoon, mielenterveysongelmiina, tupakointiin, alkoholinkäyttöön ja epäterveellisiin ruokailutottumuksia pystytään puuttumaan, luodaan pohjaa terveelle aikuisuudelle. Ikäihmistenkin itsenäisen suoriutumisen ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja palauttamiseksi on paljon tehtävissä; mm. lihaskuntoa ja tasapainoaistia vahvistavasta liikunnasta on saatu hyviä kokemuksia. Vanhusten yksinäisyyteen ja siitä seuraavaan eristyneisyyteen ja masennukseen paras lääke on toiset ihmiset, yhteisöt, mm. järjestöjen monipuolinen toiminta.
Mahdollisuuksia vastata valtion- ja kuntatalouden niukkuuteen muulla tavoin kuin pelkästään kivuliailla säästöillä tai veronkorotuksilla siis on olemassa. Nyt vain sanoista tekoihin.
Terveyttä ja hyvinvointia kulttuurista
Hyvinvointia ja terveyttä voidaan edistää kulttuurin keinoin monin eri tavoin ja monissa eri yhteyksissä. Taide- ja kulttuuritoiminta kunnallisena palveluna, eri yhteisöjen ja säätiöiden sekä taiteilijaryhmien tai yksittäisten taiteilijoiden tuottamana ja harrastustoimintana voi ehkäistä sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, edistää osallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä. Kulttuuritoimintaa ja eri taiteenalojen terapioita voidaan käyttää osana hoito- ja hoivatyötä, kuntoutusta ja sisällyttää osaksi hoito- ja palvelusuunnitelmia. Taidetta voidaan käyttää myös lääketieteessä ja psykiatriassa apumenetelmänä. Ei siis ihme, että taiteen hyvinvointivaikutukset olivat kantava teema Turun Kulttuuripääkaupunkivuonna.
Psykiatri ja kirjailija, ex-kulttuuriministeri Claes Andersson on aikanaan sanonut, että maailma ilman kulttuuria olisi sama kuin ilma vailla happea – ei olisi mahdollista hengittää. Tutkija Antti Karisto puolestaan on todennut jo 1990-luvulla, että taiteen ja kulttuuritoiminnan vaikutukset ovat ”näkymätöntä sosiaalipolitiikkaa”, koska ne voivat lisätä ihmisten kapasiteettia ja nostaa esiin uusia kykyjä ja resursseja, ne voimaannuttavat ja parantavat itseluottamusta. Taidelähtöisiä menetelmiä voidaan käyttää tuloksellisesti esim. lastensuojelutyössä, muistisairauksien hoidossa, mielenterveystyössä ja työyhteisöjen kriisien ratkaisemisessa.
Nykyisen terveydenhuoltolain keskeinen tavoite on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja sairauksien ehkäiseminen ennakolta. Keskeinen toiminta-ajatus on se, että tähän ei pystytä pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä ja niiden keinoin, vaan työhön tarvitaan kunnan eri toimialat ja kunnan ulkopuoliset sidosryhmät. Terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä, ylläpitämisessä ja palauttamisessa tarvitaan siis taide- ja kulttuuritoimintaa.
Kulttuuripalveluihin tulee olla käytettävissään sellaiset voimavarat, että niistä liikenee annettavaa esim. päiväkoteihin, kouluihin, vanhustenhuollon ja mielenterveystyön yksiköihin. Ns. yleisöyhteistyön muodoissa vain mielikuvitus on rajana: orkesteri voi eri kokoonpanoilla järjestää konsertteja palvelutaloihin tai vanhainkoteihin tai päinvastoin: vanhukset kuljetetaan sinfonikonserttien tai teatteriesitysten kenraaleihin. Yksiköt voivat palkata virikeohjaajia tai eri alojen taiteilijoita vetämään kuvataide, teatteri- tai muita aktiviteetteja. Kuorojen, harrastajateatterien ja kansalaisopistojen merkitys on myös suuri. Kunnallisten päättäjien on ymmärrettävä; että kyse on investoinnista kuntalaisten hyvinvointiin, joka poikii yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa.
Psykiatri ja kirjailija, ex-kulttuuriministeri Claes Andersson on aikanaan sanonut, että maailma ilman kulttuuria olisi sama kuin ilma vailla happea – ei olisi mahdollista hengittää. Tutkija Antti Karisto puolestaan on todennut jo 1990-luvulla, että taiteen ja kulttuuritoiminnan vaikutukset ovat ”näkymätöntä sosiaalipolitiikkaa”, koska ne voivat lisätä ihmisten kapasiteettia ja nostaa esiin uusia kykyjä ja resursseja, ne voimaannuttavat ja parantavat itseluottamusta. Taidelähtöisiä menetelmiä voidaan käyttää tuloksellisesti esim. lastensuojelutyössä, muistisairauksien hoidossa, mielenterveystyössä ja työyhteisöjen kriisien ratkaisemisessa.
Nykyisen terveydenhuoltolain keskeinen tavoite on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja sairauksien ehkäiseminen ennakolta. Keskeinen toiminta-ajatus on se, että tähän ei pystytä pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä ja niiden keinoin, vaan työhön tarvitaan kunnan eri toimialat ja kunnan ulkopuoliset sidosryhmät. Terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä, ylläpitämisessä ja palauttamisessa tarvitaan siis taide- ja kulttuuritoimintaa.
Kulttuuripalveluihin tulee olla käytettävissään sellaiset voimavarat, että niistä liikenee annettavaa esim. päiväkoteihin, kouluihin, vanhustenhuollon ja mielenterveystyön yksiköihin. Ns. yleisöyhteistyön muodoissa vain mielikuvitus on rajana: orkesteri voi eri kokoonpanoilla järjestää konsertteja palvelutaloihin tai vanhainkoteihin tai päinvastoin: vanhukset kuljetetaan sinfonikonserttien tai teatteriesitysten kenraaleihin. Yksiköt voivat palkata virikeohjaajia tai eri alojen taiteilijoita vetämään kuvataide, teatteri- tai muita aktiviteetteja. Kuorojen, harrastajateatterien ja kansalaisopistojen merkitys on myös suuri. Kunnallisten päättäjien on ymmärrettävä; että kyse on investoinnista kuntalaisten hyvinvointiin, joka poikii yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)