Olen etuoikeutettu eläkeläinen - voin lähteä keskellä päivää hiihtämään läheiselle kuntoradalle kuten esim. tänään laskiaisena. Hiihtoladulle johtavalla kävelytiellä törmäsin ensimmäiseen koululaisjoukkoon, joka oli opettajansa johdolla tulossa samoille laduille. Kun saavuin virallista latua edeltävälle peltoaukealle, siellä vasta olikin kuhinaa. Ainakin 30 alle 10-vuotiasta hiihti ja osa hihkui riemusta, kun laskivat loivaa mäkeä.
Kun saavuin ylös varsinaiselle hiihtoladulle laskiaisruuhka jatkui. Ainkain kaksi koululaisryhmää joko kiersivät lenkkiä tai laskivat melkoisen jyrkkää mäkeä. Sieltä tulla viiletti alas mm. muslimityttö ilman sauvoja, niin että huivi vain liehui. Toinen muslimityttö hiihti pitkä hame yllä, mutta eteenpäin vaan mentiin. Ladulla ohitin äidin ja alle kouluikäisen lapsen. Kun pikkutyttö ohitti kolme pikkuista koulupoikaa, yksi heistä sanoi: "Kattokaa, toi pikkunen on ihan ihmehiihtäjä!". Niinpä olikin, vauhti oli huima ja tekniikka hallussa.
Oli siellä ladulla useampi eläkeläisten heimoonkin kuuluva, joista osa lapsenlapsensa kanssa. Paluumatkalla ohitin vielä pulkkamäen, jossa ilo oli ylimmillään ja riemunkiljahdukset korviaahuumaavia.
Puolentoista tunnin hiihtolenkin jälkeen tunsin iloa monesta asiasta; hiihtoharrastuksen elpymisestä ja monikulttuuristumisesta, liikunnan tuomasta hyvänolon tunteesta ja ennen kaikkea siitä, että kotikaupunkini Turku järjestää monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Niiden käyttäminen on vain lasten vanhemmista tai meistä varttuneemmista itsestä kiinni - oli sitten laskiainen tai ihan vaan tavallinen päivä.