Harmaana ja loskaisena uudenvuodenpäivänä vääntäydyin sauvakävelylle. Sulaneen lumen alta paljastui massoittain rakettien pakkauksia ja ja muita jäänteitä, siellä täällä mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä oluttölkkejä. Kävelyteiden varsilla taas oli erivärisiä koirankakkakasoja, joita jotkut onnettomat olivat saaneet kengänpohjiinsa - siinäpä mukava tuliainen kotieteiseen.
Kyllä pisti harmittamaan. Ei taivu Suomen nuorison eikä vähän varttuneemmankaan väen selkä korjaamaan roskiaan ja lemmikkiensä jätöksiä. Ajatelleaanko, että ne vain itsekseen häviävät vai ajatellaanko ylipäätään yhtään mitään. Vaikkei edes välitettäisi muista, eikö itselläkin olisi mukavampaa kuljeskella ympäristössä, joka olisi siisti ja roskaton. Vai eikö vaan millään ole mitään väliä eli evvk.
Nämä ilmiöt eivät nyt suoranaista varaa tai haittaa aiheuta, mutta ne kertovat vakavasta asennevammasta, joka ulottuu paljon laveammalle käytöstapoihin ja toisista välittämiseen ja heijastavat yhteisvastuun puutostautia.
Presidenttimmekin uuden vuoden puheessaan peräänkuulutti, voisimmeko itse kukin kohdallamme miettiä, mitä minä voisin tehdä yhteiseksi ja lähimmäistemme hyväksi. Pienelläkin vaivannäöllä saataisiin yhdessä jo paljon aikaan. Mitäpä jos tämä vuosi olisikin kvek - kyllä vois enemmän kiinnostaa - vuosi.